Antero “Antsu” Hynynen

Lehtikuva Anteron ottelusta

Antero Hynynen, tuttavallisemmin Antsu on Suomen kokenein thainyrkkeilijä. Mies on kulkenut matkaa lajin parissa jo yli 18 vuoden ajan. Anteron ura alkoi Combat Academy -salilla, Helsingissä vuonna 1998 Jomhod Kiatadisakin ja Anu Kurhelan vetämällä thainyrkkeilyn peruskurssilla.

Tekniikat olivat yksinkertaisia ja tehokkaita, ja Jomhod sai ne näyttämään kovin helpoilta. Antero halusi oppia tekemään asiat yhtä helposti kuin Jomhod, tajuamatta kuinka paljon treeniä tuon “vaivattomuuden” takana todella oli. Laji vei Anteron mukanaan heti alkumetreiltä.

Treenamisen ohella Antero kävi katsomassa otteluiltoja Helsingissä, ja sai sieltä kipinän lähteä itsekin kokeilemaan ottelemista. Anteron ensimmäinen ottelu oli vuonna 1999 alapotkunyrkkeilyssä, jonka hän voitti pistein 2-1. Anteron ensimmäinen thainyrkkeily ottelu oli myös samaisena vuonna Tampereella. Ensimmäistä ottelua seurasi vajaan kymmenen ottelun voittoputki, joka siivitti Anteron kohti thainyrkkeilyn SM-kisoja.

Vuonna 2000 Jomhod perusti King of the Ring -seuran Helsinkiin Kaapelitehtaalle. jolloin Antero siirtyi harjoittelemaan King of the Ring -seurassa.

Kilpauran alkumatka

Thaiboxing Night -juliste

King of the Ring -seura järjesti Thaiboxing Night -otteluillat Jomhodin pääotteluiden ympärille vuosina 2001–2002. Tuolloin Antero oli mukana järjestämässä ja myös itse ottelemassa tapahtumassa. Vuoden 2001 ottelussa Antero voitti kehätuomarin keskeytyksellä joensuulaisen Antti Pietarisen. Seuravana vuonna Antero otteli ensimmäistä kertaa ulkomaalaista vastaan. Vastustajana oli ranskalainen Oliver Ok. Antero voitti viisi erää kestäneen ottelun pisteillä.

Ensimmäistä kertaa Antero osallistui thainyrkkeilyn SM-kisoihin vuonna 2002. Antero pääsi kisoissa finaaliin asti voittamalla kolme karsintaottelua. Finaaliottelussa hän koki niukan 2-1 pistetappion turkulaista Samuli Lindströmiä vastaan. Saavutettuaan SM-hopean, Anteron tavoite oli voittaa SM-kisat ja parantaa SMTL (Suomen Maythai -Liitto) -ranking listan sijoitustaan.

Vuonna 2003 Antero voitti ensimmäisen SM-kultansa, tosin pelkällä karsintaottelun voitolla. Finaalivastustaja Mika Ristaniemi oli loukannut selkänsä, eikä voinut otella sen vuoksi. SM-mestaruudella mies lunasti maajoukkuepaikan, päästen mukaan vuoden 2003 MM-kisoihin Thaimaahan.

Samana vuonna Antero otteli myös Lumpinee Gala I:ssä jossa hän otti tiukan kamppailun päätteeksi työvoiton lahjakkaasta tamperelaisesta Jesse Palannosta. Se oli hieno kamppailu!

Thaimaahan matkustaminen oli Anterolle vaikuttava kokemus. Bangkok oli ensimmäinen suurkaupunki, jossa hän vieraili. Tuolla reissulla Antero voitti ensimmäisen MM-pronssin ja unelma MM-kullasta syntyi.

Ensimmäisen reissun jälkeen Antero alkoi vierailla Thaimaassa säännöllisesti treenaten ja otellen aina kuukauden kerrallaan. Thaimaalaisilla saleilla harjoiteltuaan Antero alkoi vasta ymmärtämään, mistä lajissa todella oli kysymys.

Antero Hynynen palkintojen jaossa MM-kisoissa 2003.

Antero Hynynen palkintojen jaossa MM-kisoissa 2003

Aika oppia

Vuosi 2004 oli Anterolle oppimisen aikaa. SM-kisojen finaaliottelussa Antero koki karvaan pistetappion HTBC:n Tommi Pitkälää vastaan. Antero oli voittanut Tommin edellisvuonna ja nyt Tommi veti pidemmän korren. Rankan treenin ja koulupaineiden seurauksena Antero oli treenannut itsensä ylikuntoon.

Tappio sai Anteron pohtimaan uran jatkamista. Antero päätti alkaa suhtautua koulunkäyntiin rennommin ja keskittyä treenissä tekniikan parantamiseen.

Samoihin aikoihin Jomhod oli juuri muuttanut takaisin kotimaahansa Thaimaahan. Antero alkoi harjoittelemaan Mika Pietilän johdolla Porvoossa matkustaen sinne joka viikko bussilla. Antero opetteli perustekniikkaa “uusiksi” ja kului pitkä aika, ennen kuin hän taas nousi kehään.

Vuonna 2005 Antero palasi kilpakehiin WAKO-liiton Eesti Open -turnauksessa Tallinnassa. Kisaviikonloppuna Anterolla oli kolme ottelua, jotka hän voitti kaikki samalla voittaen oman kilpasarjansa.

Menestys Virossa ei kuitenkaan riittänyt SM-kullan uusimiseen vuonna 2006. Anteron pitkäaikainen kilpakumppani Mika Ristaniemi otti SM-kisojen finaaliottelussa pistevoiton, vahvan lähiottelupainostuksen avulla. Tappio teki kipeää, mutta se motivoi Anteroa kehittymään vahvemmaksi lähiottelussa.

Tulosta alkaa syntymään

wmc-antero

Antero ja WMC PM-vyö

Antero jatkoi aktiivista ottelemista. Ristaniemi lopetettua kilpauransa SM-kullan voitettuaan, joten Anterolle tarjoutui mahdollisuus otella PM-kullasta vuonna 2006. Antero otteli samaisen kuukauden aikana yhteensä neljä ottelua. Ensin hän kohtais edesmenneen Janne Ollosen Lahden Fitness Expo -tapahtumassa, sen jälkeen kaksi ammattilaisottelua Thaimaassa ja heti takaisin Suomeen palattuaan vielä PM-ottelu Turussa tanskalaista Mohammed El-miriä vastaan sarjassa -63,5 kg.

Anterolle kunti meinasi loppua kesken PM-ottelun. Vahvan alun turvin hän kuitenkin jaksoi loppuun saakka, saaden pistevoitolla ensimmäisen PM-kultansa. Voiton seurauksena Antero sai tarjouksen otella myös ammattilaisten WMC-liiton Skandinavian mestaruustittelistä ruotsalaista Martin Akhtaria vastaan. Akhtarin kotiareenalla käydyssä mestaruusottelussa Antero otteli täydellä sydämmellä itselleen hienon pistevoiton ja samalla ammattilaisten pohjoismaiden mestaruuden. Se oli Anterolle upea saavutus!

Vuosi 2007 oli Anterolle hyvä monella tapaa. Hän voitti SM-kultaa ensimmäistä kertaa voittamalla finaaliottelussa turkulaisen Pasi Luukkasen pisteillä.

Samana vuonna hän myös otteli PM-kullasta ruotsalaista Malik Bahia vastaan Tanskassa. Antero voitti haastavan ottelun tyrmäämällä Malikin kääntökyynärpäällä. Hän oli oppinut tämän tekniikan harjoitellessaan Pattayan Sityodtongin -salilla. Tyrmäysvoitto ja PM-kulta olivat parhaat syntymäpäivälahjat Anterolle, ottelu nimittäin käytiin hänen syntymäpäivänään.

Vuoden loppuhuipennuksena Antero saavutti toisen MM-pronssinsa Bangkokissa järjestetyissä MM-kisoissa 2007. Kisamenestyksen johdosta Suomen lajiliitto palkitsi Anteron ensimmäistä kertaa vuoden miesottelija -palkinnolla.

Aktiivisen kilpauransa ohella Antero valmensi myös muita ottelijoita. Heistä mm. Joona Hulmi voitti amatöörien B-sarjan MM-kultaa vuonna 2006 ja Jaakko Ojantakanen miesten SM-kultaa vuonna 2010.

Muita Anteron valmentamia SM-mitalisteja olivat mm. Hanna Fernelius, Martin Koston ja Osmo Timonen. Jos Antero ei ollut itse treenaamassa, hän oli auttamassa muita lajissa eteenpäin. Thainyrkkeilystä oli tullut Anterolle elämäntapa!

Mutkia matkalla

Vuonna 2008 Antero oli mukana EM-kisoissa painosarjassa -63,5 kg. Rankat painonvedot olivat liikaa ja Antero hävisi turnauksen toisella karsintakierroksella koko turnauksen voittaneelle Kazakstanin edustajalle. Kisojen jälkeen Antero oli toistamiseen ylikunnossa ja kisatauko oli taas edessä.

Kun Antero palasi takaisin kehään vuonna 2010, hän osallistui SM-kisoissa kahta sarjaa ylempään -71 kg sarjaan. Kisat menivät hyvin, ja hän voitti SM-kultaa. Samana vuonna hän otteli myös Venäjällä Baltic Open -turnauksessa, jossa voitti -67 kg sarjan siitä huolimatta, että mursi nenänsä ensimmäisen ottelun aikana. 

Vuoden 2010 EM-kisoissa Antero voitti ensimmäisen kierroksen ottelun pistein mutta ei lääkärin määräyksestä johtuen saanut jatkaa toiselle kierrokselle silmän alla olleesta pienestä ruhjeesta johtuen. Kovin erikoinen ratkaisu kamppailuturnauksen lääkäriltä mutta päätöstä ei muutettu pyynnöistä huolimatta..

Antero Hynynen EM-kisoissa 2010.

Antero Hynynen EM-kisoissa 2010

Vuonna 2011 Antero voitti neljännen SM-kultansa. EM-kisoissa hän kohtasi isäntämaan Turkin edustajan, jonka ottelutyyli oli hyökkäävä. Neljännessä erässä Anteron kääntökyynärpää napsahti jälleen kohdalleen, turkkilaisen leuankärkeen. Turkkilainen kannettiin baareilla ulos kehästä. Antero saavutti EM-pronssia näistä kisoista.

Vuonna 2012 Antero osallistui Iranissa järjestettyihin President’s Cup -kisoihin, -67 kilon sarjaan. Finaalissa Antero koki tiukan pistetappion isäntämaan edustajalle ja sai hopeamitalin.

Samaisena vuonna Antero pääsi ottelemaan EM-kisojen avauskierroksella moninkertaista maailmanmestaria Valko-Venäjän Andrei Kulebiniä vastaan. Ottelu oli todella tiukka ja Antero oli hyvin lähellä pistevoittoa. Moni olikin sitä mieltä ottelun jälkeen, että Anteron olisi kuulunut voittaa.

Hän otteli Kulebinia vastaan jälleen seuraavissa MM-kisoissa. Tällä kertaa Kulebin vei selvästi voiton, ja Antero karsiutui jo toistamiseen ensimmäisellä kierroksella valkovenäläistä vastaan.

Kuva Thaimaan harjoitusleiriltä

Ammattilaiskehiin siirtyminen

Heti MM-kisojen jälkeen Anterolle tarjoutui mahdollisuus osallistua Thai Fight -ammattilaisturnaukseen. Antero tarttui mahdollisuuteen ja osallistui -70 kilon sarjaan, jossa otteli myös thaimaalainen maailmantähti Buakaw Banchamek, joka tunnettiin aikaisemmin nimellä Por Pramuk.

Antero Hynynen ottelussa Vitali Hurkovia vastaan Thai Fight 2012 turnauksen semifinaalissa.

Antero Hynynen ottelussa Vitali Hurkovia vastaan Thai Fight 2012 turnauksessa

Anteron ensimmäisessä Thai Fight -ottelussa häntä vastaan asettui australialainen Shannon King. Antero voitti ottelun pistein suoriutuen turnauksen semifinaalikierrokselle. Seuraavaksi vastaan tuli valkovenäläinen Vitali Hurkov, joka oli moninkertainen amatöörien maailmanmestari. Anteron aseet eivät riittäneet Vitalin voittamiseen ja kisa päättyi pistetappioon seminfinaalissa.

Hauskana yksityiskohtana oli Thai Fightin thaimaalaiset juontajat, jotka olivat antaneet Anterolle lisänimen “valkoinen hai” hänen vaaleasta ihostaan ja iskunkestävyydestään johtuen. Thai Fightin jälkeen Antero alkoi keskittyä enemmän ammattilaisotteluihin.

Jenrob Sakhomsin osoittaa kunnioitusta Anterolle ottelun loputtua.

Jenrob Sakhomsin osoittaa kunnioitusta Anterolle ottelun loputtua

Vuonna 2013 hän järjesti yhdessä King of the Ring -seuran kanssa kolmannen Thaiboxing Night -otteluillan Helsingissä. Hän otteli illan yhdessä pääottelussa thaimaalaista TV-7 -kanavan kaksinkertaista mestaria, Jenrob Sakhomsinia vastaan. Ottelusta tuli ikimuistoinen, kun Jenrob iski heti ensimmäisessä erässä kyynärpäällä haavan Antero otsaan. Viisi erää kestäneestä ottelusta jäi hieno kokemus Anterolle ja yleisö sai nähtävää koko rahan edestä.

Anterolla on pitkän uransa aikana kertynyt tähän mennessä 90 ottelua ja lukuisia mestaruuksia. Miehellä on vielä ajatuksena rikkoa maaginen 100 ottelun raja, ennen kuin hän laittaa hanskat lopullisesti tiskiin. Anteron uusin intohimo on hänen perustamansa Muay Tribe -sali.

Onko pitkän matkan kulkenut taistelija viimein löytänyt oman heimonsa?

Todistusaineistoa eräältä Muay Triben leiriltä

Lue lisää: Antero Hynysen tarina…